torstai 6. lokakuuta 2011

Virran vietävänä!

Kuuman kesän jälkeen osa nuorista PAMilaisista on palannut kouluun, osa taas on jatkanut arkista aherrusta työpaikoillaan ansaitun kesäloman päätyttyä. Myös PAM on tarjonnut syksyn tullen nuorille jäsenilleen koulutusta ja uusia kokemuksia sulateltaviksi. Syksyn suurin valtakunnallinen tapahtuma Nuorisopäivät täytti Petäyksen 3.-4.9.2011. Omassa maakunnassakaan ei jääty rannalle itkemään, vaan heittäydyttiin rohkeasti uusiin kokemuksiin. Pohjanmaan Aluenuoret ottivat 24.9.2011 suunnan AlkuPAMaus mielessään kohti Pirkanmaata 12 iloisen nuoren naisjäsenen voimin. Yön yli kestäneen reissun aikana saatiin tiivistä perustietoa liiton toiminnasta ja heittäydyttiin virran vietäviksi oransseissa kelluntahaalareissa.


Matka alkoi varhain perjantaiaamuna Vaasasta. Hieman uninen, mutta innostunut joukko täydentyi Seinäjoen ja Jalasjärven kautta Tampereelle kulkeneen matkareitin edetessä kokonaiseksi. Linja-autossa oli tunnelmaa, kun mukaan lähteneitä tentattiin PAM-faktoista. AlkuPAMaus räjähti toden teolla käyntiin bussin kaartaessa Sokos Hotel Ilveksen ovelle ja koko pohojalaasen remmin ryhmittyessä kokoustiloihin odottamaan koulutuksen alkua. Kouluttajanamme toimi Tampereen aluetoimistossa työskentelevä Tiia-Maria Jyrkilä. Koulutustilaisuuden ilmapiiri oli asiallinen, mutta miellyttävän rento. Aiheet innostivat jäseniä kertomaan omista kokemuksistaan palvelualoilla ja kontakteistaan omaan ammattiliittoonsa. Työtarinoiden ja faktatietojen pohjalta liiton toiminta tuli konkreettisemmaksi ja lähemmäs omaa arkea. Koulutukseen osallistuneet joutuvat tuskin olemaan omalla työpaikallaan virran vietävinä, sillä apu löytyy PAMista, kun sitä tarvitaan. Suuret kiitokset Tiialle ja koko jengille mukavasta AlkuPAMaus-koulutuksesta!



Aamupäivän rautaisannoksen jälkeen oli matkassa edessä osuus, joka jännitti kaikkein eniten. Bussin nokka käännettiin kohti Lempäälää ja kosken vaahtopäitä. Kellumaan ei voitu syöksyä ihan suin päin, vaikka moni olisikin tohkeissaan halunnut heittäytyä virtaan saman tien. Ensin pukeuduttiin lämpöhaalariin, sitten ylle vedettiin oranssi kelluntapuku, myssy ja hanskat. Koko komeuden viimeisteli vielä kypärä ja kelluntaliivi. Muhkeissa varusteissa kellujilla oli melkoinen pomppufiilis, mutta tätä ei jääty ihmettelemään liian pitkäksi aikaa, sillä suonissa jännityksestä virtaava adrenaliini ajoi matkaseurueen pian veteen. Kellunta tuntui rentouttavalta, märältä, jännittävältä, hieman raskaaltakin, mutta kaikkein eniten hauskalta! Kun virta vaihtui avoimeen järvenselkään, kellujat poimittiin veneen kyytiin ja vietiin takaisin rantaan paistamaan makkaraa ja nauttimaan lämmintä mehua. Upea PAMilainen päivä kruunattiin yhteisellä illallisella ja kupposella juomaa.



Seuraavana aamuna oli aika syödä aamiainen ja hypätä jälleen bussiin. Tällä kertaa suuntana oli tutut lakeudet ja mielessä viikonlopun tapahtumat. Kaikki matkaseurueen jäsenet pääsivät turvallisesti kotiin odottamaan uutta hienoa PAM Pohjanmaan Aluenuorten tapahtumaa. Paljon kiitoksia kaikille mukana olleille mahtaville PAMilaisille, ilman teitä tämä tapahtuma ei olisi toteutunut! Pysytään kuulolla jatkossakin!


Syysterveisin

Inga, Minna ja Aluenuorten toimintaryhmä

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Blogin paluu ja uuden nuorisovaliokunnan toinen kokous

Pohjanmaan aluenuorten blogi on viettänyt hiljaiseloa lähes vuoden verran, mutta nyt on jälleen aika kertoa uusia kuulumisia sekä alueellisista että valtakunnallisista tapahtumista ja aktiviteeteista. Pohjanmaan aluenuorille on myös tulossa omat sivut Facebookiin. Uudet sivut tulevat korvaamaan jo olemassa olevan ryhmäsivuston. Sivuilla tullaan ilmoittamaan tulevista tapahtumista ja muista erityisesti nuoria koskevista ajankohtaisista asioista.


Kaudelle 2011-2013 valittu nuorisovaliokunta kokoontui 17.-18.6.2011 Helsingissä. Pohjanmaa edusti kokousviikonloppuna täysilukuisena ja elinvoimaisena, eli sekä Inga että Minna olivat paikalla hyvin ravittuina ja levänneinä. Jokaiselta muultakin alueelta paikalla oli vähintään yksi edustaja. Kokousviikonloppu alkoi perjantaina tapaamisella PAMin keskustoimistolla Hakaniemessä ja yhteisellä lounaalla. Ruokailun jälkeen aloitettiin pitkä koulutuspäivä, ensimmäisenä ohjelmassa oli Työväen Sivistysliiton järjestämä kokoustekniikan kurssi. Kokousmenettelyn läpikäymisen lisäksi selvitettiin tiivistetysti yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä. Porinakeskusteluissa pohdittiin kokousta osallistujan näkökulmasta, kokous saatetaan mieltää tylsäksi tai pelottavaksi, eikä niihin uskalleta sen vuoksi osallistua. Kokoukset ovat kuitenkin harvoin (jos koskaan) pelottavia. Kokemus tuo varmuutta, ja osallistuminen ja aktiivisuus ovat tärkeitä, jotta oma mielipide ja näkemys tulisivat muidenkin tietoon. Vinkit onnistuneeseen kokoukseen on hyvä pitää mielessä esimerkiksi tulevissa ammattiosaston kokouksissa, että saavutetaan hyviä päätöksiä ja kuullaan erilaisia mielipiteitä. Kokoustekniikan kurssia seurasi PAMin koulutuspoliittisen asiantuntijan Mikko Koskisen pitämä koulutus yhteiskuntavaikuttamisesta. Yhteiskuntavaikuttamista käsiteltiin monelta kantilta aina Magna Chartasta uunituoreen hallituksen jäsenten lobbaamiseen ja suurista linjoista yksittäisen pamilaisen valtaan ja vaikutusmahdollisuuksiin yhteiskunnassa. Koskisen koulutus synnytti runsaasti ajatuksia ja keskustelua. Koulutuksista oli paljon hyötyä ja iloa, haluammekin kiittää kouluttajia mukavasta perjantaipäivästä. Tulemme varmasti hyödyntämään saamiamme eväitä omissa koulutuksissammekin.


Lauantaina jatkettiin yhteistä viikonloppua kokouksen merkeissä, johon kaikki nuorisovaliokuntalaiset ja nuorisosihteeri Jenni selvisivät yhtenä kappaleena. Kokouksessa käsiteltiin monia tärkeitä ajankohtaisia asioita. Nuorisovaliokuntaa puhuttaneita aiheita olivat esimerkiksi Tampereella kesäkuussa järjestetty SAK:n edustajakokous, YoungPAM-lehden tulevaisuus, sisältö ja visuaalinen ilme sekä PAMin nuorisotoiminnan markkinointikanavat. Viimeksi mainitussa on tapahtumassa muutoksia, joiden seurauksena esimerkiksi blogia päivitetään aina kokouksen jälkeen. Nuorisovaliokunta keskusteli myös uusien tekstiilituotteiden kehittämisestä, jäämme innolla odottamaan lopputulosta.


Juhannusterkuin

Inga ja Minna

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kesä tunnelmia.

Aika taas palata asiaan, liian pitkän tauon jälkeen.

Kesä porhaltaa kuumana ja Pohjanmaalla tapahtuu. Keskiviikkona oltiin 12 hengen voimin pelaamassa paintballia jonka jälkeen nautitiin Subwayn tarjottimesta ja hyvästä seurasta. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, jopa häviäjä joukkueella johon ylpeänä kuuluin. Eipä se menoa tuntunut ketään haittaavan. Suositeltava kokemus ja hidden hoiti hommansa paremmin kuin hienosti. Kiitoksia heille.

Pelin jälkeen suunnattiin aluetoimistolle. Mehän oltiin onnekkaasti saatu peliseurueeseemme vaasan toimitsija Johanna Sparf sekä PAMin nuorisosihteeri Aki Rouhiainen. Näiden kahden sekä minun ja Ingan toimesta vedettiin pientä infoa ja kevyttä keskustelua ennen ruokaa. Keskustelu sisälsi tulevien tapahtumien suunnittelua ja hieman alueen tulevaisuutta valottaen.



Siihen tulevaisuuteen sitten. Tilanne pohjanmaalla on nyt se että minä suuntaan vihreimmille laitumille Itä-suomeen ja Inga jää kaipaamaan kaveria. Ensi kaudelle olisi nuorisovaliokunnassa vapaa paikka ja sen lisäksi pitäisi myös kasata nuorten työryhmä. Ryhmän tarkoitus on auttaa ja toimia yhdessä alueen nuorisovastaavien kanssa. Näin saadaan esimerkiksi järjestettyä enemmän ja isompia tapahtumia kun vastuunkantajia ja suunnittelijoita on enemmän. Joten jos kiinnostaa niin yhteyttä vaan ottamaan. Suunnittelijana olossa on selkeät etunsa, pääsee mukaan joka paikkaan ja saa myös sanoa sanansa että minne mennään.

Loppu vuodelle suunniteltiin jo AlkuPamaus kurssin uudelleen järjestämistä. Kurssi oli jo suunniteltu keväälle, mutta eipä sinne saatu porukkaa kasaan. Nyt pohdittiin sitten kurssin pitopaikaksi ruotsin laivaa. Miltäs kuulostaisi?

Sen verran mainostan tässä vielä että elokuun alussa osallistun minä Youth Assembly konferenssiin joka pidetään New Yorkissa, YK:n pääkonttorissa. Teemoina konferenssissa on sosiaalinen yrittäjyys sekä sosiaalinen johtaminen, mainoksessa lukee "tulevaisuuden päättäjille". Tällaiseen on sitten PAM päättänyt minut lähettää. Joten kyllä se liitto kannattaa!
Täältä löytyy hieman lisä tietoa kyseisestä konferenssista: http://www.unassembly.eu/
Kirjoittelen sitten kun suomeen palaan että miten meni ja miltä näytti iso omena.

Joten jälleen on pohjanmaalla menoa ja meininkiä. Ja nyt on mahdollisuus oikeasti päästä vaikuttamaan siihen menoon. Joten rohkeasti mukaan vain!

tiistai 16. helmikuuta 2010

Fiiliksiä illanistujaisista


Kokoonnuimme tänään "palaveriin" jossa käsittelimme tulevaa neuvottelupäivää ja kasaamaan vuoden toimintasuunnitelmaa. Lisäksi raapustimme alueesta esitelmän tulevaan YoungPam lehteen. Teksti on hyvä ja kuva varsinainen helmi (saa kehua). Tässä teille maistiaisina se ja sähköposti osoitteemme. Kaikista on aina kiva kuulla mutta älkää nyt mitään Lähetä tämä 50 hengelle ja elämäsi suurin toive totetuu-viestejä lähettäkö :D

Eli:

Inga(Vasemmalla)
e0900314@puv.fi

Elise(Oikealla)
elise.sajo@gmail.com


Lumisia (edelleen) terveisiä!
Inga ja Elise

PS. Löydymme nykyään myös Facebookista nimellä: PAM Pohjanmaan aluenuoret!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Uusia tuulia 2010 á la Elise


Vuosi on taas vaihtunut ja uudet tuulet puhaltavat Pohjanmaalla. Kuten kaikki tietävät tuulta ja kylmyyttä riittää. Vuoden alkuun on kuitenkin mahtunut muutakin kuin kylmää säätä ja lunta.

Olen siis Elise, toinen PAMin Pohjanmaan aluenuorten toiminnanvetäjistä. Nuorisovaliokunnassa toimin Pojanmaan varajäsenenä, Ingan henk.kohtasena sihteerinä. "Vapaa-ajallani" vartioin kaikkea Vaasassa liikkuvaa, sekä liikkumatonta, työnkuvaltani olen siis vartija.

Tässä lyhyt esittely itsestäni.

Nimi: Elise
Ikä: 20
Ammatti: Vartija
Asuinpaikka: Vaasa
Ammattiosasto: Vaasan seudun vartijat 657
Harrastukset: Kissani Viivin ja koirani Wagnerin tuhojen minimalisointi. PAMin toiminta sekä Pohjanmaan upeista viihde viikonlopuista nauttiminen.

Vuosi vaihtui ja heti tuli kiire. Melkein koko Tammikuu meni PAMin touhujen parissa ja aikataulujen järjestelyssä. Paras kokemus Tammikuulta oli Belgian Antwerpenissa järjestetty UNI Youth Seminaari. UNI Global Union on kansainvälinen järjestö joka kokoaa yhteen yli 900 palvelualojen ammattiliittoa ympäri maailmaa.

Seminaariin osallistui nuoria lähes 20 Euroopan maasta ja meitä oli sielä noin 120 henkeä. Suomea edusti minun lisäksi kaksi muuta pamilaista sekä neljä SUORA ammattiliiton edustajaa. Seminaari oli hieno kokemus. Käsittelimme ajankohtaisia asioita kuten lamaa ja erityisesti nuorten työttömyyttä Euroopassa. Esillä olivat myöskin ilmastonmuutos ja hyväntekeväisyys. Seminaarissa kerättiin 1000 euroa hyväntekeväisyys projektiin Phatayan lasten hyväksi. Päälimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin kaikki ne ihmiset joihin sielä tutuistuin. On hieno kokemus olla samassa tilassa eri kansallisuuksien kanssa jakamassa mielipiteitä ja kokemuksia. Matkaan mahtui myös muutama kommellus ja voin sanoa että en enää matkusta paikallisella junaliikenteellä. Mutta kotiin päästiin ehjin nahoin.

Helmikuu aloitettiinkin Nuorisovaliokunnan kokouksella Helsingissä. Koulutusosiossa käsiteltiin TES:in syntymistä teoriassa ja käytännössä, saimme koulutusta myös työstaisteluja varten. Koulutus oli todella mielenkiintoinen ja valaisi monia asioita. Kokouksessa aiheena olivat tulevat edustajiston vaalit(joihin lähtekäämme kaikki ehdolle sankoin joukoin, tavoitteena on saada ennätysmäärä nuoria valituksi!) ja vuoden 2010 tavoitteet ja toiminta ylipäätänsä.

Vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät kuitenkaan ole vielä tässä! Sillä vuosi 2010 tuo niitä varmasti mukanaan lisää. Palataan siis astialle!

tiistai 19. toukokuuta 2009



alkuPAMaus-kurssilaiset!

alkuPAMaus kurssi raippaluodossa 16.-17.5.2009


Pamin nuoret viettivät mahtavan viikonlopun raippaluodossa. Kaikki pääsivät kokeilemaan mm. melontaa ja köysirataa.